Kuulumisia

Moikka!

Viimeks kirjottelin tänne mun kisoja edeltävästä viimeistelyviikosta, ja oli tarkoitus tulla purkamaan fiiliksiä siitä miten kisat meni ja mitä sen jälkeen yms. Pakko sanoa et jotenkin se vaan taas jäi..Tuli sit niin paljon tekemistä ja muuta ajateltavaa niin ei ollut tarpeeksi aikaa tulla kirjottelemaan omia ajatuksia läpi. Mutta nyt mulle tuli hyvä väli taas kirjotella tänne (ja muistin ylipäätään blogini olemassaolon) niin eiköhän nyt aloiteta.

Jeps, elikkä kisasin tosiaan 16.9.18 Espoossa PCA:n liiton kisoissa. Kisoja edeltävänä päivänäkään ei ollut vielä mitään ''fiilistä'', kun en edes tajunnut et kohta se tapahtuu; mä astun lavalle ensimmäistä kertaa ikinä. No kisapäivänä oli jo vähän eri fiilikset, aamulla kisameikkiin mennessäni alkoi pientä jännitystä olla ilmassa. Kisameikin jälkeen menin ottamaan suihkurusketuksen jossa oli jo myös muita kilpailijoita. Värin ottaminen oli helppoa ja vaivatonta, toisin kuin se et olis ite ottanut purkit mukaan ja alkanut maalailemaan kerros kerrokselta. Värit done, sitten hotellilta hakemaan vikat tavarat ja matka kohti kisapaikkaa. Hotelli oli hyvällä paikalla, sillä kulkeminen oli nopeaa, kaikki oli hyvin lähellä. Tässä vaiheessa aloin jo miettiä että huhhuh, kohta mennään, alle tunti niin olis jo lavalla.

Bäkkärillä maattiin syöden riisikakkuja, huoltajani piti hyvää huolta musta ja bikinien liimauksesta, psyykkauksesta, sekä vielä viimeisistä poseerauksien viilauksista. Itselleni jäi kiva fiilis jo bäkkärillä ollessa, kaikki olivat hyvällä tuulella ja tsempattiin toisiamme. Tapasin oman sarjan kisaajat ja meitä biksu junnuissa oli vain 3! Kohta jo tultiin kertomaan että mennään jonoon ja valmistaudutaan lavalle. Ainiin! Bäkkärillä oli vielä hyvä juttu se, että huoltajat ja muut kisaajat saivat nähdä suorituksia tvstä joka siellä oli, joten pystyttiin katsomaan onko seuraavaan kierrokseen vielä jotain hiottavaa.

Lavalle mentiin ja kaikki unohtui. Jännitin vielä vähän mut suurin osa siitä oli jo kadonnut. Kun lavalle astuin, tuli mieleeni heti kaikki se työ jonka tämän eteen tein. Puoli vuotta dieettaamista toisinaan veren maku suussa ja kieltäytymistä. Kovaa treeniä ja ruokien tarkkaa preppausta. Hieronnassa käymistä ja venyttelyä. Poseerauksien harjoittelua niin usein kuin mahdollista.. Kaikki. Kisadieetillä kaikki on tehtävä just eikä melkein ja se rajoittaa myös elämää jonkun verran. MUTTA tästä huolimatta, tämä kaikki duuni on ollut sen arvoista. Sen tuntee kun lavalle astuu.

Lavalla nimemme kerrottiin ja oli ihana kuulla rakkaiden ystävien ja perheen kannustushuudot katsomosta josta myös näin heidät tarkasti. Sekin tunne on älyttömän hieno kun he tietävät mitä on käynyt läpi ja tulevat katsomaan työn tulosta ja kannustamaan. Ystävien ja perheen merkitys kisadieetillä on myös todella isossa roolissa.

Lavalla mentiin tuttuun tapaan vertailuasentoihin ja tuomarit arvioivat sijoitukset. Jokainen meistä teki myös I-kävelyn jossa tehdään omannäköinen about 30s kestävä esitys jossa näytetään parastaan.

Lopuksi mentiin bäkkärille odottelemaan tuomarien päätöstä sijoituksista ja sitten mentiin takaisin palkintojenjakoon. Itse tulin toiseksi kisoissa, johon olin kyllä tyytyväinen. Kuntoni ei ollut tarpeeksi kireä ja esiintyminen olisi vaatinut enemmän. Saatiin myös tieto että minä ja voittaja päästäisiin MM-kisoihin Birminghamiin.

Menin innosta puhkuen huoltajalleni näyttämään palkintoa ja olin super innoissani! Halusin osallistua myös yleiseen sarjaan joka oli tosi kova, mut aina kannattaa mennä jos mahdollisuus on. Yleisessä tulin viidenneksi.

Kisan jälkeen kamppeiden keräilyä takahuoneesta ja moikkaamaan perhettä ja ystäviä messualueelle. Otettiin kuvia, kerroin fiiliksiä ja halailtiin, oli kyllä ihan huippua eikä sitä fiilistä korvaa mikään. Päätettiin mihin mennään syömään ja päädyttiin sitten tosi hyvään burgerpaikkaan. Siellä rauhassa nautittiin ruuasta ja seurasta ja sitten alkoi porukka lähtemään pikkuhiljaa kotiinpäin..

Kerrassaan upea kisareissu!