Moi kaikille!
Miten teillä on lähtenyt kevät käyntiin? Toivottavasti hyvin. Kevät on ainakin antanut mulle sellasta energiaa joka on tullut tarpeeseen. Ihanaa herätä siihen ku on valoisaa ja aurinko paistaa kauniisti. Voitaisiin puhua kyllä oikeestaan jo kohta varmaan kesän alkamisesta eikä enää keväästä, mut jokanen luokittelee sen miten parhaaksi näkee.
Mulla on myös pääasiassa hyvä fiilis, mut viime aikoina mulla on ollut ihan hirveesti stressiä ja päätöksien tekoa. Musta tuntuu että kaikki vaatii paljon ponnisteluja. Mua ahdistaa. Stressaa. Surettaa. Väsyttää. Välillä arkisten asioiden tekeminen on vaativaa ja väsyttävää. Ollut tosi paljon epävarmuutta asioissa. Ihmisten kohtaaminen ja näkeminen on myös ahdistanut ihan älyttömän paljon. Kun joku vaikka kehuu mua, en koskaan ajattele että mua oikeasti kehuttais. Ajattelen että se on sarkasmia. Toki poikkeuksiakin on, mutta ne on silloin kun olen kunnolla laittautunut ja oikeasti koen olevani kaunis ja hyvinpukeutunut. Sama pätee kropan kehumiseen. Ihana saada siis kehuja, älkää ymmärtäkö väärin, mutta mulle itselle tulee tosi kamala olo siitä koska tiedän, etteivät kehut ole omasta mielestäni totta.Mutta taas on niitäkin tilanteita kun on sellainen olo, että jes, ompa tullut jonkun verran kehitystä ja tästä olen iloinen! Oon käynyt läpi monta kertaa näitä asioita jo jonkun aikaa.. Oon vähän muutenkin sellanen ihminen joka pitää kaikki murheet itsellään eikä niistä puhu kellekkään vaikka tuntuis kuinka kamalilta. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko. Koska se auttaa oloa huomattavasti. Arki on todella kiireistä, enkä juurikaan ehdi kavereita näkemään kovinkaan usein, joka harmittaa. Viikonloppuisin yritän parhaani mukaan järjestää heille aikaa, sillä ovat todella tärkeitä mulle ja tukeneet kaikessa. Joskus kaikki tuntuu vaan suorittamiselta. Oon tosi paljon miettinyt lähiaikoina asioita ja yrittänyt selvittää mikä mulla on. Ei vaan tiiä. Tää vaa on joku elämänvaihe, joka kuuluu tähän matkaan. Ihmiset kärsii tuolla sairaaloissa vakavista sairauksista ja minä täällä pohdin jotain omia pikkujuttuja niihin verrattuna. Se saa mut ajattelee että nää on ihan turhia juttuja pohtia. Mun perhe, poikaystävä ja ystävät on mun voimavara. Saavat mut hymyilemään, voimaan hyvin ja olemaan tosi onnellinen. Ja olenhan mä. Salilla käyminen on ollut myös auttanut kun saa treenata täysiä jolloin unohtaa kaiken muun hetkeksi. Nyt lähipäivinä on kyllä treenit menneet aivan järkyttäviksi koska oon miettinyt kaikkee muuta kun treeniä, koska en oo saanut ajatuksia muualle. Erilaisia vaiheita kuuluu elämään, joista täytyis myös oppimaan puhua koska se auttaa näkemään uusia näkökulmia ja saamaan uusia ajatuksia. Aina täytyy miettiä niitä muita ihmisiä, joiden tilanne on oikeasti todella surullinen, hankala ja vakava. Sekä pitäis arvostaa elämää, ja olla kiitollinen. Olla kiitollinen vaikka kuinka pienistä asioista tahansa, mutta näin se menee. Mäkin oon kiitollinen ihan vaikka siitä että aamupala oli hyvä ja oli ihana syödä se ihan ilman mitään kiireitä. Pienet asiat merkitsee.
Katsoin tossa eilen myös yhden tosi herättävän videon jonka jaoin mun facebook sivuillakin. Siinä ihmisiltä oltiin kysytty sairaaloissa, mitä he katuvat elämässään? Sitä, etteivät he ollut eläneet ns. täysillä tiettyjä vaiheita elämässään. Eivät olleet nauttineet kunnolla siitä. Elämä on lahja. Ja siitä täytyy tehdä just sellanen mistä sä tykkäät ja nautit. Jokaisella on joku lahja. Kyllä, ihan jokaisella. Silloin löytää, mikä sun lahjas on, ja tehdä töitä just sun unelmies eteen eikä miettiä mitä muut ajattelee. Videolla puhuttiin myös, miten elämässä tulee vastoinkäymisiä ja alamäkiä, mutta niistä noustaan ja selvitään. Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Joten, ollaan kaikki iloisia ja nautitaan <3
Miten teillä on lähtenyt kevät käyntiin? Toivottavasti hyvin. Kevät on ainakin antanut mulle sellasta energiaa joka on tullut tarpeeseen. Ihanaa herätä siihen ku on valoisaa ja aurinko paistaa kauniisti. Voitaisiin puhua kyllä oikeestaan jo kohta varmaan kesän alkamisesta eikä enää keväästä, mut jokanen luokittelee sen miten parhaaksi näkee.
Mulla on myös pääasiassa hyvä fiilis, mut viime aikoina mulla on ollut ihan hirveesti stressiä ja päätöksien tekoa. Musta tuntuu että kaikki vaatii paljon ponnisteluja. Mua ahdistaa. Stressaa. Surettaa. Väsyttää. Välillä arkisten asioiden tekeminen on vaativaa ja väsyttävää. Ollut tosi paljon epävarmuutta asioissa. Ihmisten kohtaaminen ja näkeminen on myös ahdistanut ihan älyttömän paljon. Kun joku vaikka kehuu mua, en koskaan ajattele että mua oikeasti kehuttais. Ajattelen että se on sarkasmia. Toki poikkeuksiakin on, mutta ne on silloin kun olen kunnolla laittautunut ja oikeasti koen olevani kaunis ja hyvinpukeutunut. Sama pätee kropan kehumiseen. Ihana saada siis kehuja, älkää ymmärtäkö väärin, mutta mulle itselle tulee tosi kamala olo siitä koska tiedän, etteivät kehut ole omasta mielestäni totta.Mutta taas on niitäkin tilanteita kun on sellainen olo, että jes, ompa tullut jonkun verran kehitystä ja tästä olen iloinen! Oon käynyt läpi monta kertaa näitä asioita jo jonkun aikaa.. Oon vähän muutenkin sellanen ihminen joka pitää kaikki murheet itsellään eikä niistä puhu kellekkään vaikka tuntuis kuinka kamalilta. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko. Koska se auttaa oloa huomattavasti. Arki on todella kiireistä, enkä juurikaan ehdi kavereita näkemään kovinkaan usein, joka harmittaa. Viikonloppuisin yritän parhaani mukaan järjestää heille aikaa, sillä ovat todella tärkeitä mulle ja tukeneet kaikessa. Joskus kaikki tuntuu vaan suorittamiselta. Oon tosi paljon miettinyt lähiaikoina asioita ja yrittänyt selvittää mikä mulla on. Ei vaan tiiä. Tää vaa on joku elämänvaihe, joka kuuluu tähän matkaan. Ihmiset kärsii tuolla sairaaloissa vakavista sairauksista ja minä täällä pohdin jotain omia pikkujuttuja niihin verrattuna. Se saa mut ajattelee että nää on ihan turhia juttuja pohtia. Mun perhe, poikaystävä ja ystävät on mun voimavara. Saavat mut hymyilemään, voimaan hyvin ja olemaan tosi onnellinen. Ja olenhan mä. Salilla käyminen on ollut myös auttanut kun saa treenata täysiä jolloin unohtaa kaiken muun hetkeksi. Nyt lähipäivinä on kyllä treenit menneet aivan järkyttäviksi koska oon miettinyt kaikkee muuta kun treeniä, koska en oo saanut ajatuksia muualle. Erilaisia vaiheita kuuluu elämään, joista täytyis myös oppimaan puhua koska se auttaa näkemään uusia näkökulmia ja saamaan uusia ajatuksia. Aina täytyy miettiä niitä muita ihmisiä, joiden tilanne on oikeasti todella surullinen, hankala ja vakava. Sekä pitäis arvostaa elämää, ja olla kiitollinen. Olla kiitollinen vaikka kuinka pienistä asioista tahansa, mutta näin se menee. Mäkin oon kiitollinen ihan vaikka siitä että aamupala oli hyvä ja oli ihana syödä se ihan ilman mitään kiireitä. Pienet asiat merkitsee.
Katsoin tossa eilen myös yhden tosi herättävän videon jonka jaoin mun facebook sivuillakin. Siinä ihmisiltä oltiin kysytty sairaaloissa, mitä he katuvat elämässään? Sitä, etteivät he ollut eläneet ns. täysillä tiettyjä vaiheita elämässään. Eivät olleet nauttineet kunnolla siitä. Elämä on lahja. Ja siitä täytyy tehdä just sellanen mistä sä tykkäät ja nautit. Jokaisella on joku lahja. Kyllä, ihan jokaisella. Silloin löytää, mikä sun lahjas on, ja tehdä töitä just sun unelmies eteen eikä miettiä mitä muut ajattelee. Videolla puhuttiin myös, miten elämässä tulee vastoinkäymisiä ja alamäkiä, mutta niistä noustaan ja selvitään. Asioilla on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Joten, ollaan kaikki iloisia ja nautitaan <3
Kommentit
Lähetä kommentti